Whole Lotta Love ja Free Me Kasvattajakruunujen parhaat

27.11.2016



Whole Lotta Love (kuvassa) ja Free Me voittivat 3-vuotiaiden Kasvattajakruunu-finaalit lauantaina Turussa. Ari Moilasen ajama ja Juuso Holttisen valmentama Whole Lotta Love piti oriiden & ruunien loppukilpailussa keulapaikalta muut varmasti takanaan loppuun asti. Saman teki tammojen kisassa Pekka Korven Free Me. Molemmat ansaitsivat ykkössijoistaan 25 000 euroa. Kummallekin lauantain täysosuma oli jo lyhyen uran toinen suurvoitto. Free Me voitti marraskuun alussa Kymenlaakso-ajon ja Whole Lotta Love Vermon Hotwings Racen kuukausi sitten. Molemmissa Kasvattajakruunu-finaaleissa muut mitalisijat menivät yllättäjille. Gisele de Veluwe ja Mentha ylsivät kärkikolmikkoon tammojen kilpailussa. Pekka Korpi täydensi menestystään olemalla Arctic Loverilla oriiden kisassa kakkonen ennen kotiradan Freelanceria.

Korven talli pääsi juhlimaan myös muissa T76-kohteissa. Auran Ajossa Hannu-Pekka Korpi luotsasi Express Duon ylivoimaiseen voittoon johtopaikalta. Haastajadivisioonassa puolestaan isä-Pekka ajoi ykkösen Bestsellerillä. Kierroksen suurista suosikeista myös Huimariina piti pintansa. Ari Moilanen ajoi tammalla pitkän kirin, mutta voitto oli lopulta varma. Antti Kinnusen Juntti-Jussi jatkoi menestyskulkuaan kylmäveristen tähtidivisioonassa ja pronssidivarin ykkönen oli Iikka Nurmosen ajama Midnight Hour.

Olli Koivunen sai lauantaina Metsämäessä 100 voittoa täyteen tälle vuodelle. Ensin nuori mies ajoi ykkösen Harri Koivusen valmentamalla Selene Lunella ja myöhemmin Kyvyt esiin -divisioonassa Veli-Matti Allenin Xavier K.A.:lla. Monten Prix du Nord -finaali oli suosikki Baletin Salamalle helppo pala. Jenni Koskela ratsasti voittajaa. Ari Moilanen pääsi lauantaina voittajakehään myös Valtran Pimun ja Olli Lähtisen tallin Metronomin rattailla. Ponilähtöjen ykkösiä olivat Ada Stenmanin Lähteelän Carlos ja Saana Tuurin Ekstrands Bärgarn.

Tulokset

  Takaisin listaukseen