Ypäjä Hereiam huippuvauhdissa

08.10.2016



Harri Koivusen talliin vastikään siirtynyt Ypäjä Hereiam (kuvassa) jatkoi vakuuttavia otteita myös toisessa startissa uudesta tallista. Olli Koivunen kaasutteli ruunalla perjantai-iltana Metsämäessä keulasta omille teilleen ja kellot pysähtyivät viileässä syysillassa ennätyslukemiin 12,7aly. Nuorempi Koivunen ajoi T4-pelissä voittoon myös Selene Lunella, joka punnersi Fast Cup -karsinnassa ykköseksi johtavan rinnalta. Kouvolan marraskuun finaaliin tiensä raivasivat myös Thunder McQueen ja Laurila's Eowyn.

Etukäteen illan odotetuin nimi, Pekka Korven tähtitamma Twigs Voici voitti oman lähtönsä. Helpolla Ruotsin mestaruuteen tähtäävä tamma ei kuitenkaan päässyt, siitä piti huolen keulasta hyvin sitkistellyt Airport Present. Harri Koivunen ajoi voitot kahdella oman tallin suomenhevosella. Normipäivä vastaili T4-avauksessa keulasta voittoon ja Nuorten sarjassa Oiva-Sointu nitisti tiukassa matsissa Jarran.

4-vuotiaiden oriiden ja ruunien Kasvattajakruunu -alkuerässä Mika Forssin ajama Vagabondo ohitti kirissä Saxoin. Vuotta nuorempien tammojen puolella Tommi Kylliäisen Proud Of The Queen ei arkaillut rutinoituneempia kilpasiskojaan vastaan vaan kiri ykköseksi. Kokelasmeetingissä Antti Veteläinen ajoi voiton 3-vuotiaalla Earthquakerilla. Muut perjantain voittajat olivat Mikko Huttusen ajama H.V. Tokka ja Peter Lindroosin ajama Ginelli.

Tulokset

  Takaisin listaukseen