Viimevuotinen PM-kakkonen, Merete Viksåsin Stumne Fyr on tulossa kilpailemaan Pohjoismaiden Mestaruudesta. Ruunalla on pitkään ollut hyvässä iskussa ja tuorein kuntonäyttö on Unioskampeninen kakkonen Månlykke A.M:in jälkeen viime lauantailta Färjestadista. Suomen matka on kymmenvuotiaalle norjalaiselle jo vuoden kolmas, sillä se oli Juhannuksena Nordic Kingissä Evartin jälkeen toinen ja kävi elokuussa Ylivieskassa voittamassa Ruunaruhtinuuden molemmat osalähdöt.
Stumne Fyr oli lauantaina Färjestadissa jälleen todella hyvä”, Merete Viksås hehkuttaa. ”Olemme käyneet Suomessa useasti viimeisen vuoden aikana, ja teille on aina yhtä mukava tulla. Ruuna on tottunut matkustaja, ja olemme jälleen yötä Fredrik Franssonin luona ennen kuin suuntaamme Suomen lauttaan. Tuo konsepti on toiminut mainiosti aiemmilla Suomen reissuilla.”
Stumne Fyr ei ole ainoa hevonen, joka Viksåsin tallista Turkuun tulee.
”Otamme mukaan matkakaveriksi ruunalle Åse Monan joka starttaa tammalähdössä”, naurustaan tunnettu norjalaisvalmentaja kertoo.  
 
Viksåsin jo mainitsema Fredrik Fransson tulee Turkuun kera Tekno Jervenin, joka kilpailee uransa parasta kautta. Ori vieraili niin ikään juhannuksen Nordic Kingsissä, jossa teki alkulaukan jälkeen hurjan juoksun ja nousi vielä neljänneksi. Tekno Jerven uhkui viime lauantain Unionskampenissa vahvaa virettä kirimällä ulkokautta vahvasti kolmanneksi.
"Olin vähän epävarma missä kunnossa ori oli ennen Färjestadia”, Fredrik Fransson myöntää. ”Hevonen kiri loppua todella kovaa Färjestadissa, ja on huippukunnossa. Meille jäi todella mukavat muistot Härmästä juhannuksena, vaikka lähtölaukka hankaloitti tehtävää. Tulemme revanssimielellä Turkuun.”
 
PM-viikonlopulla on hyvin todennäköisesti tulossa muitakin pohjoismaisia vieraita, mutta neuvottelut ovat kesken.
”Potentiaalisten osallistujien kanssa on käyty keskusteluja jo pitkään, mutta varmoja osallistujia ei ole vielä ainakaan tänään enempää kerrottavaksi”, Lännen Ratojen kilpailupäällikkö Iivari Ingves kertoo. ”Kaj Närhinen on ollut isossa roolissa ulkomaalaishevosten hankinnassa. Tässä vaiheessa oletuksena on, että Turkuun saapuu mukava kattaus pohjoismaishevosia niin pääkisaan kuin muutamiin muihinkin lähtöihin”.
PM-kisassa hevoset edustavat synnyinmaataan ja lähdössä on kolme kiintiöpaikkaa Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa syntyneille hevosille. Kisaan otetaan sääntöjen mukaan 9-12 hevosta. Muissa kylmäveristen lähdöissä suomenhevoset ovat PM-lauantainakin etusijalla, mutta järjestäjällä on niissä parin lämminverilähdön ohella oikeus kahteen villiin korttiin.
”Rehellisyyden nimissä pitää myöntää, että 5-6-vuotiaiden lähdöstä tuskin hevosia karsitaan, mutta monten ja tammalähdön osalta oletan, että kasaan olisi tulossa noilla palkinnoilla täydet lähdöt”, Ingves arvioi.
 
Lisätiedot tapahtumasta tästä linkistä.
Varaa paikkasi suoraan verkkokaupastamme.
 
Lisätietoa
 
Kilpailupäällikkö
Iivari Ingves
0407354246
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

© Turun Hippos Ry 2021   •   Sivut WebGarden Oy